Omakotitalon ja autokatoksen kattohuolto
”Tiilikattojen huoltohomma oli hyvissä käsissä”
Vuonna 1994 valmistuneen omakotitalon sekä autokatoksen tiilikatot saivat pesun ja maalauksen myötä alkuperäisen värinsä takaisin Jyväskylän Ristonmaalla. Pekka Suoniemen talossa on alkuperäinen tiilikatto, ja yli 20 vuoden ikäinen katto alkoi olla siinä kunnossa, että Suoniemi päätti tilata kattohuollon.
– Katon kunnostus olisi pitänyt teettää jo pari-kolme vuotta sitten, mutta hyvä, että se tuli nyt tänä kesänä hoidettua. Katon likainen väri alkoi olla kaukana alkuperäisestä, Suoniemi kertoo huollon taustoista.
Parina vuonna Suoniemen juttusilla oli käynyt muutamia tarjouksentekijöitä eri kattofirmoista, mutta hän ei ollut tarttunut näihin kalliilta tuntuneisiin tarjouksiin.
– Näin Kattopatrolin kaverin auton lähistöllä parkissa ja päätin tiedustella häneltä tarjousta parista eri pesuvaihtoehdosta. Kattopatrolin kaveri laski kattopinta-alan ja antoi tarjouksen, joka vaikutti toimenpiteiltään ja kokonaiskustannuksiltaan järkevältä. Olin sen verran myöhään liikkeellä, että Kattopatrolilla oli loppukesä aikataulutettu jo aivan täyteen keikkoja, joten sovimme, että homma tehdään seuraavana kesänä, Suoniemi kertoo.
Seuraavana kesänä, kun kelit olivat otolliset, tiilikatoille tehtiin pesu, sammaltuhoainekäsittely ja maalaus. Pekka Suoniemi oli kattohuollon aikana töissä normaalisti ja poissa kotoaan, mutta hän oli hyvin kartalla, missä vaiheessa projekti oli milloinkin.
Suoniemi muistelee, että pesu vei yhden päivän, jonka jälkeen katot saivat kuivua pari päivää ennen kuin niille tehtiin sammaltuhoainekäsittely ja maalaus tupapunaisella kattomaalilla. Kokonaisuudessaan projekti kesti alle viikon.
Suoniemi on tyytyväinen kattohuoltoprojektin lopputulokseen. Ruiskumaalattu katto on nyt kunnoltaan ja väriltään kuin uusi.
– Kattopatrolin kanssa kommunikaatio oli avointa ja tarjousvaiheessa eri vaihtoehdot käytiin selkeästi läpi. Palvelu oli kokonaisuudessaan oikein hyvää, eikä minulla ole projektista yhtään poikittaista sanaa, Pekka Suoniemi kertoo.
– Kattopatrolin puolelta tehtiin se mitä luvattiin, mikä on ykkösasia tilaajan kannalta. Projektin aikana tuntui, että homma oli hyvissä käsissä, Suoniemi antaa tunnustusta.
Voisin suositella Kattopatrolin kattohuollon palveluja sellaisille omakotitaloasujille, jotka eivät ole luonnostaan remontoijia, vaan jotka mielellään käyttävät ammattilaisten apua huollon töihin, Suoniemi sanoo ja jatkaa:
– Olen aikaisemmin ollut laiska katon putsaamisen kanssa, mutta kattohuollon jälkeen syntyi ajatus, että täytyy alkaa pitää kattoa ahkerammin puhtaana lehdistä ja neulasista. Tuli semmoinen olo, että kattoa kannattaa harjata aika ajoin, Pekka Suoniemi kertoo.
Kaipaako sinunkin kattosi kunnostusta?
Lisää aiheesta:
Tiilikaton pesu: Sammaltuhoaine- ja suoja-ainekäsittely
Kaikki sujui oikein hienosti ja aikataulussaan. Kun hankitaan jotain palveluna, niin on tärkeää ettei joudu sijoittamaan siihen omaa aikaansa – ja Kattopatrolin kanssa toiminta ei vaatinut meiltä paljoa omaa osallistumista.
Omakotitalon ja autokatoksen kattohuolto
Vuonna 1994 valmistuneen omakotitalon sekä autokatoksen katot saivat pesun ja maalauksen myötä alkuperäisen värinsä takaisin Jyväskylän Ristonmaalla kesällä 2017. Talon alkuperäinen, yli 20 vuoden ikäinen katto alkoi olla siinä kunnossa, että talon omistaja Pekka Suoniemi päätti tilata kattohuollon.